Uusi arki

Uusi arki

Meidän perhe sai jälleen kokea uuden arjen kun tällä viikolla ei enää ollut yksi päiväkotilapsi, vaan kolme. 

Ennen tätä viikkoa jännitimme miten päiväkotialku lähtisi liikkeelle. Esikoinen on jo 2,5 vuotta käynyt PK:ta joten siltä osin rutiinit oli tuttuja, mutta kaksosille tämä viikko olisi täynnä uusia asioita. Päiväkoti itsessään oli kaikille kolmelle uusi kun esikoisen PK on kiinni remontin takia.

Meillä toimitaan niin että minä vien aamuisin ja vaimo hakee iltapäivällä, mutta nyt harjoitusviikon aikana olimme vielä molemmat vapailla. Tämä helpotti todella paljon kun ensimmäiset 3 aamua molemmat pystyivät viemään lapset.

Varsinkin ensimmäinen aamu oli täyttä häslinkiä. Vaikka olimme laittaneet kaikki tavarat valmiiksi oli kolmen pienen muksun liikkeelle saaminen haastavaa. Kun PK oli kaikille uusi, moni uusi päiväkotitäti, niin tekemistä riitti ihan molemmille vanhemmalle.

Kaksosten pehmeä lasku hoidettiin siis nyt viikon verran.

Päivä 1

Aamu oli todellakin erilainen. Vaikka vaatteet oli otettu esille

image

Kolme päiväkotilasta, joista kaksi uutta.

edellisenä iltana ja teoriassa piti vain vaihtaa vaippa, pestä hampaat, pukea ja lähteä oli todellisuus aika erilainen. Kaikki PK tavarat mukaan ja liikkeelle. Kun päiväkoti oli ensimmäistä päivää auki oli henkilökunta myös hieman “vaiheessa” ja tekemistä oli kaikilla yllin kyllin. Vietimme kaksosten kanssa aamupäivän, toisin sanoen 8:20-10:40, tustuen tiloihin ja henkilökuntaan. Esikoinen vietti jo tavallisen päivän kokonaisuudessa.

Kaksoset pidätteli suurimmaksi osaksi ajasta aivan minussa kiinni eikä uudet hoitajat vielä onnistuneet houkuttelemaan heitä luokseen. Suurin silmin he seurasivat toisten lasten tekemistä ja vielä eivät uskaltaneet edes tonkia lelulaatikoita.

Kaksosten kanssa siirryimme sitten kotiin syömään ja nukkumaan päikkäreitä.

Päivä 2

image

Uusia näkymiä.

Aamu oli jo hieman helpompi mutta vaimo tuli vielä mukaan auttamaan. Ajallisesti olimme saman verran mutta tällä kertaa jo uskalsivat hieman enemmän liikkua tiloissa, mutta näköyhteys minuun piti olla kokoajan sekä käydä luonani tekemässä “tilanne tarkastuksia”. Tänä päivänä henkilökunnassa aloitti meille tuttu hoitaja joka on mahtava lasten kanssa. Esikoisella on ollut hänet aikaisemmin ja kaikki lapset tykästyy häneen.

Kotiin syömään ja nukkumaan kaksosten kanssa ja odottamaan seuraavaa päivää.

Päivä 3

Tänä päivänä oli tarkoitus että olisin vienyt jo kaikki yksi mutta
jänistin. Vaimo tuli vielä mukaan auttamaan ja nyt aamu sujui jo hyvin. Kaksoset alkoi jo tuntea tilat ja henkilökunnan ja Isabelle oli jälleen rohkeampi. Hän uskalsi jo hieman seikkailla ja meni hoitajan kanssa eri tiloihin katsomaan. image

Eveline oli vielä vähän arempi. Keskiviikkona oli myös se uutuus että syötiin aamupala sekä lounas päiväkodissa. Aamupalan aikana olin läsnä mutta tämän jälkeen käytiin hoitajan kanssa hoitamassa paperiasioita. Tällöin lähdimme vaimon kanssa myös hoitamassa vähän asioita ja tällöin kaksoset jäivät jo hetkeksi siis vain hoitajien kanssa. Kaikki oli kuitenkin mennyt oikein hyvin ja lounaan jälkeen haimme kaksoset kotiin nukkumaan.

Päivä 4

Nyt koitti aamu jolloin vein yksin kaikki päiväkotiin. Minua

image

Avulias isosisko.

jännitti eniten tämä, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin ja jännitys laukesi. Olin aamupalan alun paikan päällä mutta sitten sanoin tytöille hei hei ja jätin heidät sinne. Mitään huuto-itkua ei ollut, mutta vähän ihmetyksen ilmeitä esiintyi kyllä.

Tytöt olivat myös päiväunet mutta välipalan söivät kotona. Hakiessa tytöt sain kuulla että kaikki oli mennyt hyvin ja molemmat olivat nukahtaneet ja nukkuneet täyden 2h. Kun palasin oli iloisia ilmeitä ja todellinen kiire syliin kun näkivät minut. Hienosti tytöt uskalsivat mennä sanomaan myös hei hei henkilökunnalle ja ovat jo tässä vaiheessa ovat hurmanneet kaikki.

Päivä 5

Viikon viimeistä viedään ja aamu meni hyvin. Ulkovaatteet pois, sisätossut jalkaan, käsien pesu ja siitä suoraan aamiaispöytään. Kun tytöt oli paikoillaan sanoin hei hei ja tällä kertaa ilmeet oli iloisia ja tyttöjen suusta kuului hei toivotuksia sekä vilkuttivat.

Nyt meillä vanhemmilla oli sitten vähän pitempi aika kahden ja päätimmekin lähteä elokuviin. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt neljä vuotta. Kruunasimme vielä tämän syömällä sushi lounaan josta me molemmat tykkäämme todella paljon.

Välipalan jälkeen kävin noutamassa kaikki kolme mukaani ja näin oli päiväkotiviikko ohi.

image

Kolme päiväkotilasta, joista kaksi uutta.


Kaikki palaute minkä olemme kuulleet kaikista kolmesta muksusta on ollut pelkkää positiivista. Tytöt ovat käyttäytyneet hyvin, syöneet ja juoneet reippaasti ja levänneet tai nukkuneet.

Nyt kun kaikki on mennyt hyvin niin rauhallisin mielin voimme jättää heidät sinne ensi viikolla. Ensi viikosta tuleekin mielenkiintoinen kun vaimo palaa töihin noin kahden vuoden tauon jälkeen.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s