Unianalyysiä

On aikaisemmin tullut esille että lapsillamme on koliikki, ja että silloin on usein vanhemmat väsyneet. Väsymys onkin ollut meillä ongelma, ja varsinkin minulla. Tausta on kirjava, monimuotoinen, syitä useita.

Mikäli lähtisin erottelemaan kaikkia syitä, kaikkia taustoja tähän väsymykseen ja unettomuuteeni, olisi meillä kirja käsillä nopeasti. Joten pidetään selvityspuoli pinnallisena, muuten minäkään en jaksa lukea tätä uudestaan tulevaisuudessa. 🙂

Mikäli Googlen hakukoneen hakuun kirjoittaa unettomuus on tulos aika mahtava(“noin 248 000 tulosta”). Mikäli tämä yhden sanan vaihtaa Englanniksi on vastaus “noin 23 100 000 tulosta”. Joten tämä on asia joka mietityttää useita meitä. Joillakin on pitkäaikaisia ja toisilla ei. sleepless1

Kun lapsi syntyy on siitä mainittu minulle että usein tapahtuu äidillä sellainen muutos että hän herää pienimpään piipahdukseen lapsilta. Meillä tapahtui se että minulle tuli sama muutos. Pieninkin ääni herätti minut. Tämähän harmittaa suunnattomasti koska olen nuoruudessa ollut hyvä nukkuja, missä vain, milloin vain ja mihin asentoon tahansa.

Esikoisen synnyttyä meillä olikin siis silloin kaksi väsynyttä vanhempaa, kauniimpi osapuoli meistä vahnemmista sai ensimmäinen yli 4h yhtäjaksoinen unijakso kun tytär oli yli 6kk. Itse en muista tuota 4h rajaa, mutta ensimmäinen kokonainen yhtäjaksoinen yö, toisin sanoen 7h+ sain itse kun tytär oli 1½ vuotta. Toisin sanoen siinä vaiheessa kun sain ensimmäisen kokonaisen yön esikoisen syntymän jälkeen odotimme jo seuraavia.

Tällä kertaa unettomuus alkoi huomattavasti aikasemmin ja sitä on jatkanut ja jatkunut, ja nyt viime viikolla tein liikkeen jota olin aikaisemmin sanonut että en koskaan tee. Kävin hakemassa unilääkettä. Olin aikasemmin käyttänyt melatooninia nukahtamiseen, ja senkin hyväksynyt koska siinä vaikuttavana aineena on hormooni joka jo meissä ihmisissä on. Melatoniini auttamaan nukahtamaan, mutta se ei auta jos sitten yön aikana herää. Syy miksi en ole aikaisemmin hakenut mitään unilääkettä on se että olen nähnyt läheltä miten jotkut ovat jääneet pahasti koukkuun unilääkkeisiin, ja miten he ovat taistelleet kynsin hampain irti niistä.

Viime yönä tuli nyt sitten kokeiltua tätä unilääkettä, ja tänään teki mieli hieman tarkastaa sitä todellista tilaa unesta ja unen määrästä. Jotta tästä ei mitään suururakkaa tulisi, (unettomuushan on nyt ollut minussa 6+ kk) niin tiivistin tarkastimisen vain tähän kuuhun.

Otin vertailuun sen että olemme edenneet 22 vuorokautta tässä kuussa. Tämä tarkoittaa yhteensä 528h. Seuraava kuvaa kuvallisesti minun yöt vs. 8h/6h/4h öihin.

helmikuu_2015

Jo yllä olevasta kuvasta huomaa että aika vähän on tullut nukuttua helmikuussa. Tämä siis ei ole huonoin kuukausi näistä kuudesta. Seuraavaksi hieman numeroissa tarkistettu. Alla olevassa kuvassa näkyy tuntimäärät yhteensä verrokkiryhmiltä, jos nukkuisi 8h vuorokaudessa, tai 6h tai 4h.

sleep facts

Loppuun vielä ne tunnit ihan selkonumeroin.

h per day

Moni varmasti katsoo näitä lukuja ja ajattelee, tuohon on paljon unta per vuorokausi, noillahan minä elän normaalisti joten mitä hän valittelee. Uni on yksilöllistä. Jaksaminen on yksilöllistä. Vaikuttavana tekijänä on myös tekeminen vuorokauden aikana. Myös se vaikuttaa jos nukkuu 4h putkeen, vai 4h katkonaista unta. Onko uni syväunta vai pintaunta. Itse olen kuitenkin todella väsynyt, jatkuvasti. Kun ei ole töissä, on kotona huutamassa 2 koliikkivauvaam, sekä 2v todella energinen esikoinen.

Mutta viime yö oli hyvä, todella hyvä. Tuli siis kokeiltua sitä vasta saamani unilääkettä. Imovane nimeltään ja pakettia koristaa pieni punainen kolmio. Mikäli kiinnostaa löytyy lääkkeestä tietoa verkosta, esim täältä.

Viime yöstä tilastot näyttävät seuraavalta. 2015-02-22 12.44.56

Huomioitavaa on että syvän unen määrä on korkea(6:03h), koska vaikka välillä kuluneen kuukauden aikana olen saanutkin tunteja ihan OK:n verran, ovat ne pinta unta, sekä katkonaisia unihetkiä. Katkonaisuus kun joutuu nousemaan ja rauhoittelemaan tai asettamaan suusta tippuneen tutin. Nyt kuitenkin tuli 10:09h yhtäjaksoista unta, josta syvässä unessa vähän yli 6h.

Onhan tässä muistettava että kaikki nämä ajat eivät ole absoluuttisia, vaan suuntaa antavia, varsinkin tuo syvä/pinta-uni, mutta yllättävän tarkkoja nämä laitteet voivat olla. Itselläni siis on käytässä Sony SmartBand SWR10 sekä Sony Lifelog sovellus. Nappia painamalla merkataan laitteistolle onko kyseessä yö vai päivä. Vaikka olenkin löytänyt muutamia kehityskohteita tuohon Lifelog sovellukseen olen siihen todella tyytyväinen. Se joka on mielestäni todella tärkeä ja todella hyvin toteutettu on akunkesto. Tuo itse mokkula mikä on rannekkeessa kestää todella hyvin luvatut 5 vuorokautta, välillä jopa vähän pitempään. Joten jatkuvasti ei tarvitse olla latailemassa. Tiedonsiirto puhelimeen ja sovellukseen siirtyy itsestään langattomasti Bluetoothin kautta. Ja mikäli haluaa sitä akkuaikaa pidentää voi linkin puhelimen ja rannekkeen väliltä katkaista, koska ranneke tallentaa sitä itsekseen ja kun se saa yhteyden uudestaan synkkaa se tiedot itsestään pois.

2015-02-22 14.27.33

Haluan tässä vielä jakaa suurta erikoiskiitosta anopille sekä appiukolle, ja tietenkin kihlatulle, jotka mahdollistivat tämän hyvän viime yön, KIITOS! ❤ 🙂

Yksi yö ei vielä korjaa kaiken vajaan 7 kuukauden univelat pois, mutta se parantaa tilannetta juuri tähän hetkeen ja jos/kun näitä pitkiä öitä saan muutaman alle pystyn aivan toisella tavalla jälleen pyörittämään auttamaan karusellin pyörittämisessä. Koska jossain vaiheessa tilanne helpottaa, aivan varmasti koliikin suhteen.

Advertisements

One thought on “Unianalyysiä

  1. Hei! Kiinnostaisiko sinua kirjoittaa kaksosten isän näkökulmasta Helsingin seudun monikkoperheiden julkaisemaan Monikko-lehteen? 🙂 Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraavan numeromme (#2/15) pääteemana ovat monikkovauvat.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s